3.7.2020

Ajotarpeen mukaiset perävaunut ovat optimoituja täsmäratkaisuja

Koronakevät on nyt takana ja tieliikenteessä pyörät on pidetty pyörimässä pandemian aikanakin. Poikkeusoloista huolimatta perävaunujen valmistus on Topliftillä sujunut suhteellisen normaaliin malliin. 

Topliftin Janne Ikäheimonen, millaisiin tarpeisiin Topliftillä on tehty viime aikoina perävaunuja? 

”Tällä hetkellä teemme eniten ketjupurkavia vaunuja ja erilaisia kapelliratkaisuja. Olemme toimittaneet paljon 14-14,5 metrisiä kapelleja. Mittaa vaunuilla on nykyisin himpun verran enemmän, koska raskaan kaluston suurimmat sallitut mitat ovat kasvaneet hieman aikaisemmista. Hakevaunuja, täysperävaunuja ja puolikkaita menee jonkin verran”, Janne Ikäheimonen sanoo. 

Onko muunneltavuus edelleenkin valttia perävaunuhankinnoissa? 

”Päinvastoin. Viime aikoina trendi on ollut se, että muunneltavuuden sijaan kaluston hankinnassa panostetaan vaunuihin, jotka on valmistettu tiettyyn spesifiin ajoon. Tällöin kalustoratkaisut toteutetaan tarkoin ajotarpeen asettamien vaatimusten mukaan”, Ikäheimonen kertoo. 

Tiettyyn ajotarpeeseen suunniteltujen perävaunujen toteutukset riippuvat täysin käyttötarkoituksesta ja olosuhteista, joissa vaunua tullaan käyttämään. Esimerkiksi kapellien osalta kokonaisratkaisuun valitaan aina asiakkaan erityisvaatimuksia vastaavat ominaisuudet: parhaiten soveltuva kapellityyppi, pohjaratkaisu ja lisävarustus. Mm. mitoitukseen ja rakenteellisiin ratkaisuihin vaikuttavat niin kuljetettava materiaali kuin lastaus- ja purkupaikatkin. 

”Perävaunun toteutus on aina monen muuttujan summa, joten spesifiin tarpeeseen valmistettavan vaunun suunnittelua varten tarvitsemme paljon tietoa asiakkaalta. Tämän vuoksi tarvekartoitus tehdään aina huolellisesti yhteistyössä asiakkaan kanssa”, Topliftin Ikäheimonen perustelee. 

Mitä tarvekartoituksessa huomioidaan?

Perävaunua hankittaessa on syytä kiinnittää huomiota ensinnäkin tulevaan käyttötarkoitukseen – tarvekartoituksessa määritellään esim. kuljetettava materiaali, toimintamallit lastaus- ja purkupaikoilla sekä ajettavan tiestön kunto. 

Suunnitteluun, perävaunun toteutukseen ja ajotarpeita vastaavan rakenteen valintaan vaikuttavat mm.: 

  • vaadittava sisäkorkeus 
  • purku- ja lastaustavat 
  • mahdollinen nosturi 
  • perälastaus 
  • lastauspaikan mahdollinen siltanosturi
  • purku- ja lastauspaikat – onko tilaa kapellin nostoon vai joudutaanko kuorma purkamaan esim. pelkästä sivuvaloaukosta.

Edellä mainittujen seikkojen lisäksi suunnittelussa tulee huomioida lattiarakenne eli onko kuormatilassa tarkoitus ajaa trukilla. Parhaan hyötykuorman saavuttamiseksi on myös hyvä pohtia mm. tarpeet usealle ajokorkeudelle tai lattian lastauspinta-alan optimointiin. 

Tämän lisäksi Topliftillä huomioidaan asiakkaan käytössä oleva muu kalusto, jotta voimme suunnitella mahdollisimman hyvin yhteensopivan perävaunun. 

”Käyttötarpeeseen optimoidun perävaunun kokonaisrakenne pyritään Topliftillä toteuttamaan aina asiakkaan edun mukaisesti, turhia kustannuksia karsien. Lisälaitteita asennetaan vain tarpeen mukaan ja esim. peitteisiin liittyviä räätälöityjä ratkaisuja tarjotaan asiakkaille käytettävyys ja työturvallisuus huomioiden”, Ikäheimonen linjaa ja jatkaa: 

”Tiettyyn tarpeeseen valmistettu vaunu on kustannustehokkaampi ja tarkoituksenmukaisempi vaihtoehto kuin vähän kaikenlaisiin kuljetuksiin hankittu yleisvaunu. Kun perävaunun mitoitusta, omamassaa ja runkoa voidaan optimoida käyttötarpeen mukaan, on lopputuote yleensä hyötykuormaltaan paras mahdollinen ja käytävyydeltään erinomainen – tarvetta vastaava täsmäratkaisu”, Janne Ikäheimonen summaa. 

Jaa: